perjantai 15. huhtikuuta 2016

Jos lomailisin Phuketissa kaksi viikkoa

Täällä ollaan lähiajat tapeltu netin kanssa, joka ei ole meinannut toimia millään. Koulujututkin ovat jääneet todella paljon jälkeen netin toimimattomuuden takia. Myös tällä viikolla ollut Songkran juhla aiheutti hieman taukoa kaikesta muusta. Nyt on uusi vuosi toivotettu thaimaalaisittain vesisodan merkeissä tervetulleeksi ja voidaankin alkaa odottamaan sadekauden alkua, iik!

Ajattelin tehä tällaisen kahden viikon lomasuunnitelman Phukettiin! Nämä kaikki asiat ehtii hyvin tekemään parissa viikossa ja aikaa muuhunkin jää.

010

052

147 Jos tulisin vielä Phuketiin lomalla niin ottaisin hotellini Patong beachiltä, sillä se on minusta parhaimmalla paikalta ja sieltä on helppo liikkua joka puolelle. Voin suositella siskoni ja äitini yöpymää Banthai hotellia. Banthai oli todella hyvällä paikalla ja mielestäni aivan ihana allasalue. Kuvat onkin kyseisen hotellin allasalueelta kun käytiin Essin kanssa viettelemässä sielä yksi päivä.

Joten tältä näyttäisi minun pari viikkoa;

EEEE

IMG_8124

IMG_8053

Viikonloppuisin järjestetään Phuket Townissa naka marketit eli night marketit, jonne mielestäni kannattaa suunnata. Sieltä saa tuliaiset halvemmalla kuin muualta. Night marketeilta löytää kaiken maan ja taivaan väliltä, on ruokaa, koruja, vaatteita yms… Night marketteihin saa kulutettua aikas hyvin aikaa, varsinkin jos haluaa vähän maistella eri kojuista ruokaa. Kävimme myös Chillva marketeilla, mielestäni siellä oli ihana tunnelma ja hyvää ruokaa, kuitenkaan ostettavaa ei löytynyt läheskään niin paljon kuin night marketeilla, jos kaipailee tunnelmallista istumista eri ruokapisteillä niin sitten Chillvalle, mutta ostokset night marketeilta. Lisää night marketeista tästä.

Phromthep cape näköalatasanne on upea. Sieltä pääsee vielä sellaiselle "saaren" päätyyn kävelemään ja katsomaan auringonlaskun. Itse tekisin niin, että olisin päivän Nai Harn -rannalla, joka on ihan lähellä kyseistä näköalatasannetta (ei kuitenkaan ihan kävelymatka) ja jatkaisin matkaani Phromthep capelle katsomaan auringonlaskua. Lisää Phrimthep capesta löytyy tästä.

P3061443
P3061548

P3061482
Myös retki Coral islandille on mielestäni käymisen arvoista, varsinkin jos snorklaus kiinnostaa yhtään. Saaren banana beachillä sai ottaa aurinkoa rauhassa. Coral islandille pääsee parhaiten tinkimällä itselleen pitkähäntäveneen Rawaiin rannalta. Pitkähäntäveneellä pystyy myös helposti käymään kaikki Coral islandin vieressä olevat saaret. Päivästämme Coral islandilla voi lukea tästä.

Jos olisin parin viikon lomalla Phuketissa niin lähtisin käymään päiväretkellä Similan saarilla, vaikka matka sinne kestääkin jonkun verran, niin koen sen silti olevan näkemisen arvoinen kokemus! Similan saaret ovat paratiisi; valkoista hiekkaa ja turkoosi vesi. Älä kuitenkaan lähde reissuun jos veneessä olo ei tunnu hyvältä. Sinne mennään speedboatilla, mikä hyppii aika paljon ja päivä vietetäänkin paria saari vierailua lukuun ottamatta veneessä. Similan saaren retkestä voi lukea lisää tästä.

IMG_6667
Phuketista tehdään myös päiväretkiä Phi Phi saarelle, itse kuitenkin ehkä ostaisin itse laivamatkat saarelle ja jäisin sinne yöksi, jotta pääsisin tutustumaan Phi Phin rantabileisiin, saattaisin myös piipahtaa pool paryissa. Phi Phillä vuokraisin päiväksi pitkähäntäveneen ja kiertelisin eri laguuneja, rantoja ja saaria sillä. Myös valmis kiertomatka olisi mielestäni hyvä vaihtis tehdä Phi Phillä. Jos ei biletys kiinnosta niin sitten ottaisin ihan vain päiväretken joka lähtee aamulla ja palaa illalla takaisin Phuketiin. 

Kävisin katsomassa Thai boxingia. Thai boxingissa on aivan omansa tunnelma. Patongilta löytyy parikin eri stadionia, jossa voi kyseistä urheilulajia käydä tsiigailemassa. 

Patongilta lähtisin Kata ja Karon rannoille päiväksi löhöilemään. Ne ovat lähellä Patongia ja siten tulisi nähtyä vähän muitakin rantoja kuin se Patong. Mielestäni kuitenkin Patongin ranta on aivan hyvä ranta! Luulisi, että siellä olisi likaista, mutta mielestäni ranta on puhdas ja vesi on hyvinä päivinä ihanan turkoosia. 

Bangla Roadilla bilettäisin White Roomissa tai Belvederessä, ensin saattaisin käydä jossakin livemusa baarissa hengailemassa tai sitten pelaamassa beer pongia aloitteluksi. Myös Seduction ja Illuzion ovat suosiossa, mutta monesti minun makuuni ihan liian täynnä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti