maanantai 4. huhtikuuta 2016

Viime viikko

Viime viikko meni kauhealla vauhdilla ohi. Viime viikolla ei ihan kauheasti ehtinyt tapahtumaan. Päivät meni lähinnä omalla kämpillä tehden koulujuttuja, joita olisi vielä pienoinen kasa jäljellä. Käyn siis täältä Thaimaasta käsin verkkokursseina paria kurssia, jotka olisi ollut pakollisena meillä siellä Suomessa niin ei tule opiskelut jäämään ollenkaan jälkeen vaihdon takia. Kohta onkin taas jo final examit ja sitten onkin tää vaihto paketissa, hui. Onneksi on vielä ainakin Bangkokin reissu edessä, vinkkejä Bangkokkiin saakin laitella, jos niitä jollakin on. Olisi vielä kiva käydä jossakin uudessa paikassa jos vain rahat riittää siihen.

IMG_7314

IMG_7325

IMG_7475

IMG_7272

Mentiin viime viikolla käymään Laem Ka rannalla, sinne oli vähän vaikeata löytää, mutta todella kiva paikka. Essi ja Sini oli jo käynyt siellä aikaisemmin Clean the Beach Boot Campin yhteydessä, joten sitä kautta tämä piilossa oleva helmi oli löytynyt. Ranta oli nyt vähän siivouksen tarpeessa, mutta onneksi päädystä kuitenkin löytyi tilaa meillekkin. Rannalla olevat meidän lisäksi olleet ihmiset pystyi laskemaan ihan kahden käden sormilla, joten hiljainen ranta oli kyseessä. Sieltä suunnattiikiin sitten We Cafeeseen syömään, on muuten käväisyn arvoinen paikka jos Chalongin suunnilla liikkuu.

Ugi vähän skypetteli ja valitteli kun niiltä rannoilta ei ole ikinä kuin selkäkuvia, no nyt on ugi sulle naamastakin! <3

IMG_7198

IMG_7223

IMG_7200

Viime viikolla koulussamme järjestettiin pieni Songkran juhla, jota olimme vähän katselemassa. Hannu hanhi voittikin thaimaalaisen asukisan Hawaii-paidallaan, eli tää Hannu saa viedä mut syömään joku ihana perjantai-ilta. <3

IMG_7646

IMG_7649

IMG_7684

IMG_7719

IMG_7763

IMG_7779

IMG_7789

Viime lauantailla meillä oli pienet kuvaussessiot allasalueellamme. Sen jälkeen olikin aika lähteä syömään ihan lähistöllämme olevaan ravintolaan, missä oli niin ihana tunnelma, harmi että siltä reissulta jäi kamera kotiin.

12961334_1372884362737322_3364171813459533885_o

Lauantai-ilta jatkuikin, vähän villimmin kuin oli odotettu, kohti Bangla Roadin Belvedere klubia.



Että tämmöinen viikko takana! Luulin ettei me tehty mitään, mutta kyllähän viime viikkookin ihan mukavasti näin jälkeen päin katsottuna on tuota tekemistä riittänyt. Tälle viikolle on varmaankin aika samanlaista toimintaa luvassa, ainakin Suomi-koulutehtävät pitäisi saada loppuun tehtyä! Ihanaa viikkoa kaikille. <3

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi siun neonvihree hamonen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkään kans ihan sikana, niin kesän värinen ! Ainut vaan, että kun se on maksimekko, eli toi harmaa yläosa siis kuuluu tähän yhteen niin se on ihan liian hitusen liian pitkä mulle niin sillä on vähän vaikea lähteä mihinkään, vaikka ei ennen kyllä ollut, oon varmaan vähän lyhentynyt tai jotain… :D

      Poista