maanantai 4. tammikuuta 2016

Ensimmäinen koulupäivä

Tänään meillä oli ensimmäinen oikea koulupäivä! Kämpiltämme kävelee koululle noin 5-10 minuuttia, joten lähellä koulua asustamme. Tunneilla esittelimme itsemme ja kävimme läpi mitä kurssi tulee sisältämään, eli vielä ei päästy kunnolla opiskelemaan. Meillä kävi hyvä tuuri kurssivalintojen kanssa, sillä meillä on ainoastaan tunteja maanantaisin ja tiistaisin. Otimme kaikki samat kurssit, sillä se tuo hieman turvaa, vaikkakin teemme töitä muiden ihmisten kanssa kuin toistemme tunneilla.

IMG_6687


Tänään kun koulupuvun heitti niskaan niin pari kirosanaakin pääsi, mutta kun sai asusteet laitettua siihen kiinni niin se näytti jopa hieman paremmalta omaan silmääni.

IMG_6707

Käymme siis Prince of Songkla yliopistoa ja tämä on meidän päärakennuksemme.

IMG_6722

IMG_6718

Koulualueella kasvaa todella paljon eri kasvillisuutta ja niitä onkin ihana jäädä ihastelemaan aina välillä. Rakastan aina ulkomailla katsella niin erilaista kasvillisuutta mitä Suomessa näkee, vaikka täällä ne onkin ihan normaalia, eikä niissä mitää erikoista ole.

- Saana

2 kommenttia:

  1. Opiskeletteko Englanniksi? :-)
    Mielenkiintoinen blogi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on tunnit englanniksi ja meillä on 2/4 opettajista natiiveja englannin puhujia, joten ymmärtää hyvin! Meillä siis vaan toi neljä kurssia, opettajia täällä ois enemmän mutta niistä en oikein voi mitään sanoa mutta itse oon ollu tyytyväinen englannin kielen tasoon täällä. Yks opettaja on jonka puheesta ei saa niin hyvin selvää mutta powerpointteja selaamalla selviää! :D

      Kiitos:--) !

      Poista